maanantai 11. heinäkuuta 2011

Koomassa veden alla

Näin unta välkehtivästä, kristallinkirkkaasta vedestä. Vesi välkehti kaikkialla auringonsäteiden tunkeutuessa sen läpi valkoiselle hiekkapohjalle, jolla minä makasin ja katselin veden välkehtimistä. Oli sopivan lämmintä ja äänetöntä. Ystäväni sinisessä burgundinpuvussaan näytti aivan lentävältä miljoonakalalta suunnatessaan uintinsa puiden latvojen tasalle päästäkseen pintaan hengittämään. Ihmettelin, miksi meidän piti käydä pinnassa, koska pystyimme kuitenkin puhumaan veden alla ilman ongelmia. Ystäväni kehotti minuakin nousemaan pintaan, mutta en enää jaksanut. En ollut käynyt pinnassa pitkään aikaan, koska kykenin hengittämään vedessä, mutta ilmeisesti veden alla hengittämisestä ei ollut niin suurta hyötyä: niin saattoi selviytyä hieman pidempään veden alla ilman tukalaa oloa, mutta vedenneidoksi se ei muuttanut, ilma oli edelleen elintärkeää. Minua alkoi väsyttää, ja tuntui maailman parhaalta idealta kellahtaa pehmeälle, lämpöiselle hiekalle auringonlaikkuun, sulkea silmät ja nauttia rajattomasta äänettömyydestä, vesimassojen hiljaisesta liikkeestä, joka tuuditti nopeasti uneen. Mitä syvemmälle uneen vajosin, sitä tietoisemmaksi tulin siitä, miksi ja mitä minulle oli tapahtumassa, mutta räpiköivästä paniikista huolimatta olin jo niin väsynyt hapenpuutteesta, että ajattelin nousevani pintaan, kunhan ensin otan pienet torkut. Ihan pienet vain... Vain niin, että nukahdan, kyllä tällainen hätä herättäisi minut sitten heti ja voisin virkistyneenä uida pintaan.

Unessani nukkuminen tuntui ihanalta. Se oli täydellisintä unta, mitä toivoa saattoi: kaikki oli niin mukavaa ja kaunista (jotenkin nukkuessanikin tiesin, miten kauniilta vedenalainen maailma näytti ympärilläni). Herääminen sen sijaan oli kamalaa. Toinen ystäväni seisoi renessanssipuvussaan vieressäni ja kertoi minun olleen kaksi kuukautta koomassa veden alla ja että kaikki olivat pitäneet selviytymistäni ihmeenä - eli kukaan ei ollut uskonut minun enää heräävän. Minä kuitenkin heräsin ihan kuin tavallisesta unesta. Joskin olo oli samalla tavoin heikko, kun jos nukkuu liian pitkään ja iskee pahanlainen unikrapula. Tahdoin nukahtaa uudestaan, mutta olo muuttui liian epämukavaksi. Tiesin, että nyt olisi pakko nousta pintaan, jos kerran olin ollut kaksi kuukautta veden alla yhtäjaksoisesti, mutta tajuntani häilyi unen ja valveen rajamailla. Muistan vain ärisseeni minua pintaan hätistelleelle ystävälleni, että antaisi minun olla, tahtoisin vielä nukkua vähän aikaa. Pikkuhiljaa aloin herätä ja tajuta asioita, nousin hitaasti istumaan hiekalle ja pällistelin ympärilleni. Jossain vaiheessa pääni selkiydyttyä tarpeeksi ponnistin heikosti kohti pintaa, mutta en koskaan ehtinyt saavuttaa sitä, ennen kuin oikeasti heräsin kaameaan vessahätään, joka teki oloni epämukavaksi ja nukkumisen mahdottomaksi. Ärsytti herätä puolitoista tuntia ennen herätyskelloa.

Kun herätyskello viimein soi, olo tosiaan oli melkoisen koomainen, ja olisin vain tahtonut jäädä nukkumaan koko päiväksi, vaikka sänky ei tuntunutkaan yhtään mukavalta mitenkään päin. Pitkin päivää ei koomaisuuteni helpottanut laisinkaan, ja melko tyhjässä toimistossa kaikuivatkin makeat haukotukseni, kun yritin naputella töitäni. Yhden aikaan olin jo aivan valmis piiloutumaan pakastelokeroon päiväunille, jos vain saisin nukkua. Tänään totisesti menen yhdeksältä nukkumaan, mutta siihen asti yritän roikkua valveilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti