sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Suihkuun ja keikalle

Viime yönä olin saastuneella lammella, jossa uiskenteli mutanttipiraijoja, ja kuvaan ilmestyi myös Herrasen Mikko, joka totesi, että pitää käydä suihkussa ennen keikkaa, kun on kahlannut syövyttävässä vedessä. Minä yritin pelastaa jotain honteloa siltaa, joka johti lammen keskellä olleeseen ränsistyneeseen huvimajaan, koska minun piti hakea huvimajasta jotain, ja Mikko auttoi tukemaan lahoa siltaa. Kun kysyin, mitä Mikko siellä oikein teki, vastaus oli yksinkertainen: "Jeesaan nyt ensin tän sillan kaa, ja sitten meen keikalle."

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Demoniset päät

Olin Tunan luona pääsiäisyökylässä, ja vietimme jonkinlaista munajuhlaa mussuttamalla pääsiäisherkkuja pitkin iltaa, kunnes saimme vatsamme kipeiksi. Nukuimme pienessä parisängyssä vierekkäin, minä seinän puolella.

Keskellä yötä näin unta, että seinän läpi pimeydestä hyökkäsi kaksi demonista, savusta muodostunutta päätä. Kidat ammollaan ne syöksyivät minun kimppuuni ja yrittivät syödä minut. Kauhuissani pakenin, minkä pystyin. Heräsin jonkinlaiseen puolihorteiseen tilaan, tunsin, miten rämmin nukkuvan Tunan yli. Olin sen verran tolkuissani, joskaan en täysin hereillä, että en sännännyt jaloilleni, vaan jäin istumaan sängyn reunalle. Unessa uikutin vain "Hui! Hui! Hui!", ja horteen läpi kuulin, miten Tuna kysyi minulta: "Mitä nyt?" Kuulin itseni vastaavan vain: "Hui." Kömmin takaisin omalle paikalleni nukkumaan ja nukuin muutaman tunnin. Heräsin kyllä verrattain varhain.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Todennäköisyyksien todistuslausekkeita

Näin unta, että eksyin vahingossa mummun pihalle lukion pitkän matikan tunnille vääntämään todennäköisyyksien todistuslausekkeita, jotka olivat vähintäänkin epämääräisiä ja ahdistavia, ja opettamaan naapurin nörttipojalle valssia vanhojen tansseihin. Olipahan taas hyödyllinen yö.