"Olen isäsi." "Eeeeiii!"

Näin painajaista, että Darth Vader oli isäni ja ilmestyi aivan yllättäen vanhempieni luo vaatimaan, että saisi nähdä lapsensa. Olin ulkona veljeni kanssa, kun droidiarmeija marssi paikalle. Onneksi ne oli määrätty vain piirittämään meidät ja kielletty missään olosuhteissa ampumasta. Jollain kumman onnenkantamoisella pistimme droidit palasiksi ja pakettiin ja syöksyimme sisälle turvaan. Minä kielsin äitiä päästämästä Vaderia sisään ja piilouduin veljeni kanssa huoneeseeni. Vader loikoi takapihan keinussa ja uhkasi odottavansa, kunnes hän saisi tavata poikansa. Veljeni kävi urheasti taisteluun Vaderia vastaan, mutta sai surmansa. Tapettuaan veljeni Vader yhtäkkiä tajusi, että oli surmannut poikansa, tilanne oli karannut käsistä eikä niin ollut tarkoitettu - oho, karkasi vähän lapasesta. Minä kyyristelin kirjoituspöytäni alla ja yritin hillitä pelkoani, ettei Vader huomaisi minua niin helposti. Vader pasteerasi ikkunan takana ja käänsi sälekaihtimet aina auki Voiman avulla, kun olin ne ensin sulkenut. Ilmeisesti hän arvasi, että piileskelin siinä huoneessa. Vader tiukkasi äidiltä, että oliko hänellä tytär, josta hän ei ollut koskaan tiennyt mitään. Vader oli enimmäkseen jotenkin hupaisa, koska hän tahtoi vain nähdä lapsensa isän ominaisuudessa ja kun kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, pintaan nousi äkkipikainen ja silmitön diktaattori, ja näitä puuskia Vader yritti aina hillitä ja tyynnytellä. "Jos se tyttö ei tällä sekunnilla tule tänne isäänsä katsomaan, niin kaivan sen hempukan vaikka väkisin esiin!" "Vader, käyttäydy! Et varmasti kaiva ketään mistään ja käsket nuo ruosteiset droidisi pois saman tien. Ei lasten tarvitse nähdä tuollaista isää!" Äiti oli aika tiukka täti ja pisti Vaderin kuriin. Mutta minua alkoi tavallaan kutkuttaa Vaderin tapaaminen, vaikken ollutkaan ihan varma, mitä Vader minusta tahtoi, miten suhtautuisin häneen ja pystyisinkö vastustamaan häntä, mitä ikinä hänellä olisikaan minun varalleni suunniteltuna... Lisäksi minun teki mieli esittää äidilleni muutama kysymys hänen nuoruuden seikkailuistaan. Äiti, mitä helkattia?! Lapsia Darth Vaderin kanssa?

Tanssikisoja ja kummitusäitejä

Viime yönä tanssin vanhan peruskouluni pihalla ja tein taas kerran piruetteja ilman, että jalat koskivat maahan. Tykkään näistä leijumissunista. Joku sattui näkemään fysiikan lakeja rikkovat piruettini ja tuli kysymään, olenko siinä tanssikisassa. Ihmettelin, että missä tanssikisassa. Kuulemma siinä, joka tulee tv:stä. Ei, en ollut. Samassa joku juontajahörhö pamahti paikalle ja alkoi pajattaa, että huomennahan on sitten ensimmäiset kuvaukset, mutta minun pitäisi sitten hankkia kaikkiin jaksoihin omat kengät. Sanoin, etten ollut ilmoittautunut mihinkään kisaan eikä minua kuvattaisi mihinkään ohjelmaan minään sarjan kiintiöpellenä. Juontaja totesi, etten ollutkaan ilmoittautunut, mutta että he olivat tuotantotiimin kanssa päättäneet valita minut mukaan. Huusin, etten tule mukaan, minua ette saa raahattua studiolle, ja juoksin pois. Leijumisunissa on vain se huono puoli, että ei koskaan tiedä, milloin sattuu kesken juoksun ponnahtamaan ilmaan, ja niinhän siinä kävi, että kun minun piti paeta ahdistelijoitani, päräytin vielä kunnon piruettisarjan, kun hyppäsin vesilätäkön yli. Lähtivät perään, ja juoksin jossain rappukäytävässäkin vielä karkuun, kunnes pääsin ala-asteen puolelle ja eksytin ne. Jo toinen ahdistava uni putkeen.

Ai niin, löysin minä tänä yönä jonkin autiotalonkin, jossa asui kummitusperhe ilman äitiä ja yhtäkkiä kummituslapset luulivat minua äidikseen. Kummituskersojen isäkin oli hieman äkäinen ja tivasi, missä olen ollut, kun ollut ollut kotona kunnon vaimon tapaan vaan hylännyt lapset yksin sellaiseen murjuun. Yritin selittää, etten minä ollut heidän äitinsä enkä kummitus alkuunkaan, mutta se oli kuulemma ongelmista vähäisin ja helposti järjestettävissä.

Verenhimoisten tappajamustekalojen hyökkäys

Jos minä jotain opin, niin ei pitäisi katsoa Avaraa luontoa. Siinä oli viime lauantaina tursaita, jotka nyt tulivat mutantoituneina versioina uneeni. Varsinaisesta unesta en muista mitään muuta kuin että sänkyyni hyökkäsi lauma limaisia, ällöttäviä ja hyvin verenhimoisia tappajamustekaloja, jotka eivät olleet edes kovin suuria, mutta sitäkin nälkäisempiä.

Varsinaisesti heräsin siihen, että seisoin sänkyni vieressä täydessä paniikissa ja veuhdoin peittoani täydellä raivolla ravistaakseni kaikki mustekalat pois. Huoneessa oli valot päällä: olin sytyttänyt kattovalaisimen ja vääntänyt himmentimen kaakkoon häätääkseni mustekalat kirkkaalla valolla. Tätä ennen on hyvin hämärä mielikuva  siitä, että olisin rynnännyt ylös sängystä ja olohuoneeseen pakoon mustekaloja ravistellen niitä kimpustani. Ilmeisesti olin sitten rohkaistunut palaamaan makuuhuoneen puolelle, sytyttänyt valot (ja kummasti minusta tuntuu, että olin myös rämplännyt himmennintä edestakaisin muutaman kerran) ja käynyt peiton kimppuun. Mustekaloja ei kuitenkaan löytynyt. Onneksi. Tiedä sitten, minne piiloutuivat...

Töissä olo oli varsin nuutunut eeppisen yöllisen taistelun jäljiltä. Olin herännyt 3.04.