keskiviikko 19. joulukuuta 2012

"Olen isäsi." "Eeeeiii!"

Näin painajaista, että Darth Vader oli isäni ja ilmestyi aivan yllättäen vanhempieni luo vaatimaan, että saisi nähdä lapsensa. Olin ulkona veljeni kanssa, kun droidiarmeija marssi paikalle. Onneksi ne oli määrätty vain piirittämään meidät ja kielletty missään olosuhteissa ampumasta. Jollain kumman onnenkantamoisella pistimme droidit palasiksi ja pakettiin ja syöksyimme sisälle turvaan. Minä kielsin äitiä päästämästä Vaderia sisään ja piilouduin veljeni kanssa huoneeseeni. Vader loikoi takapihan keinussa ja uhkasi odottavansa, kunnes hän saisi tavata poikansa. Veljeni kävi urheasti taisteluun Vaderia vastaan, mutta sai surmansa. Tapettuaan veljeni Vader yhtäkkiä tajusi, että oli surmannut poikansa, tilanne oli karannut käsistä eikä niin ollut tarkoitettu - oho, karkasi vähän lapasesta. Minä kyyristelin kirjoituspöytäni alla ja yritin hillitä pelkoani, ettei Vader huomaisi minua niin helposti. Vader pasteerasi ikkunan takana ja käänsi sälekaihtimet aina auki Voiman avulla, kun olin ne ensin sulkenut. Ilmeisesti hän arvasi, että piileskelin siinä huoneessa. Vader tiukkasi äidiltä, että oliko hänellä tytär, josta hän ei ollut koskaan tiennyt mitään. Vader oli enimmäkseen jotenkin hupaisa, koska hän tahtoi vain nähdä lapsensa isän ominaisuudessa ja kun kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, pintaan nousi äkkipikainen ja silmitön diktaattori, ja näitä puuskia Vader yritti aina hillitä ja tyynnytellä. "Jos se tyttö ei tällä sekunnilla tule tänne isäänsä katsomaan, niin kaivan sen hempukan vaikka väkisin esiin!" "Vader, käyttäydy! Et varmasti kaiva ketään mistään ja käsket nuo ruosteiset droidisi pois saman tien. Ei lasten tarvitse nähdä tuollaista isää!" Äiti oli aika tiukka täti ja pisti Vaderin kuriin. Mutta minua alkoi tavallaan kutkuttaa Vaderin tapaaminen, vaikken ollutkaan ihan varma, mitä Vader minusta tahtoi, miten suhtautuisin häneen ja pystyisinkö vastustamaan häntä, mitä ikinä hänellä olisikaan minun varalleni suunniteltuna... Lisäksi minun teki mieli esittää äidilleni muutama kysymys hänen nuoruuden seikkailuistaan. Äiti, mitä helkattia?! Lapsia Darth Vaderin kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti