keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tanssikisoja ja kummitusäitejä

Viime yönä tanssin vanhan peruskouluni pihalla ja tein taas kerran piruetteja ilman, että jalat koskivat maahan. Tykkään näistä leijumissunista. Joku sattui näkemään fysiikan lakeja rikkovat piruettini ja tuli kysymään, olenko siinä tanssikisassa. Ihmettelin, että missä tanssikisassa. Kuulemma siinä, joka tulee tv:stä. Ei, en ollut. Samassa joku juontajahörhö pamahti paikalle ja alkoi pajattaa, että huomennahan on sitten ensimmäiset kuvaukset, mutta minun pitäisi sitten hankkia kaikkiin jaksoihin omat kengät. Sanoin, etten ollut ilmoittautunut mihinkään kisaan eikä minua kuvattaisi mihinkään ohjelmaan minään sarjan kiintiöpellenä. Juontaja totesi, etten ollutkaan ilmoittautunut, mutta että he olivat tuotantotiimin kanssa päättäneet valita minut mukaan. Huusin, etten tule mukaan, minua ette saa raahattua studiolle, ja juoksin pois. Leijumisunissa on vain se huono puoli, että ei koskaan tiedä, milloin sattuu kesken juoksun ponnahtamaan ilmaan, ja niinhän siinä kävi, että kun minun piti paeta ahdistelijoitani, päräytin vielä kunnon piruettisarjan, kun hyppäsin vesilätäkön yli. Lähtivät perään, ja juoksin jossain rappukäytävässäkin vielä karkuun, kunnes pääsin ala-asteen puolelle ja eksytin ne. Jo toinen ahdistava uni putkeen.

Ai niin, löysin minä tänä yönä jonkin autiotalonkin, jossa asui kummitusperhe ilman äitiä ja yhtäkkiä kummituslapset luulivat minua äidikseen. Kummituskersojen isäkin oli hieman äkäinen ja tivasi, missä olen ollut, kun ollut ollut kotona kunnon vaimon tapaan vaan hylännyt lapset yksin sellaiseen murjuun. Yritin selittää, etten minä ollut heidän äitinsä enkä kummitus alkuunkaan, mutta se oli kuulemma ongelmista vähäisin ja helposti järjestettävissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti