tiistai 18. joulukuuta 2012

Verenhimoisten tappajamustekalojen hyökkäys

Jos minä jotain opin, niin ei pitäisi katsoa Avaraa luontoa. Siinä oli viime lauantaina tursaita, jotka nyt tulivat mutantoituneina versioina uneeni. Varsinaisesta unesta en muista mitään muuta kuin että sänkyyni hyökkäsi lauma limaisia, ällöttäviä ja hyvin verenhimoisia tappajamustekaloja, jotka eivät olleet edes kovin suuria, mutta sitäkin nälkäisempiä.

Varsinaisesti heräsin siihen, että seisoin sänkyni vieressä täydessä paniikissa ja veuhdoin peittoani täydellä raivolla ravistaakseni kaikki mustekalat pois. Huoneessa oli valot päällä: olin sytyttänyt kattovalaisimen ja vääntänyt himmentimen kaakkoon häätääkseni mustekalat kirkkaalla valolla. Tätä ennen on hyvin hämärä mielikuva  siitä, että olisin rynnännyt ylös sängystä ja olohuoneeseen pakoon mustekaloja ravistellen niitä kimpustani. Ilmeisesti olin sitten rohkaistunut palaamaan makuuhuoneen puolelle, sytyttänyt valot (ja kummasti minusta tuntuu, että olin myös rämplännyt himmennintä edestakaisin muutaman kerran) ja käynyt peiton kimppuun. Mustekaloja ei kuitenkaan löytynyt. Onneksi. Tiedä sitten, minne piiloutuivat...

Töissä olo oli varsin nuutunut eeppisen yöllisen taistelun jäljiltä. Olin herännyt 3.04.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti